K NIIN KUIN KOTI

Ensimmäiset yöt uudessa kodissa ovat olleet purkamisen ja maalailun täyteisiä. Silti aikaa on riittänyt myös unelle. En ole pitkään aikaan nukkunut niin hyvin kuin tänä muuttoviikonloppuna!

Muutimme perjantaina ihanaan 54 neliön kaksioon, joka on hyvin valoisa ja avara. Upgradesimme itsemme alimmasta kerroksesta ylimpään kerrokseen, ja välillä tuulen puhaltaessa hieman kovemmin,
tuntuu, että parvekelasit menisivät rikki - ainakaan vielä ei ole niin käynyt. ;)

Itse en juo kahvia ollenkaan, joten minun aamutarjottimeltani löytyy usein teekuppi. Tämä Bloomingvillen lasinen "maitotölkki" on yksi uusista kodinhankinnoista, joka on veikeä ja ehdoton lisä kahvi-/teepöytään! Kupposten alla olevan tarjottimen bongasin 0,75 sentillä Porin Lähetystorilta,
joka on ollut kyllä ihan huippu löytö!

Tällaisia pieniä tavaroita on tullut hankittua paljon uuteen kotiin, mutta myös paljon vanhaa tavaraa on lähtenyt vaihdossa, ja näin ollen tavaramäärä on suunnilleen pysynyt +/-/0. En malta odottaa, kunnes löydän kaikki uudet hankinnat täältä sekasorron keskeltä, ja löydän niille paikat tästä kodista.
Nyt en kyllä malttaisi aamulla lähteä töihin, sillä on ihanaa olla KOTONA! :)




13 viestiä:

  1. Onnea uuteen kotiin! Niin vaivalloista kuin muuttaminen onkin, niin silti aina yhtä ihanaa päästä aloittamaan sisustaminen puhtaalta pöydältä :)

    http://lillatirlittan.bellablogit.fi/

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia Katja! Olen samaa mielipuolta kanssasi! Tämä paikka tuntuu jo nyt kodilta vaikka vielä on elämä laatikoissa. Tänään onkin kaunis päivä, joten oikein aurinkoista maanantaita - nyt ei tunnukaan yhtään hassummalta lähteä töihin. ;)

    VastaaPoista
  3. Onnea uuteen kotiin! :) Ja ihana toi maitotölkki! Aloin heti kuolaamaan sen perään :D

    VastaaPoista
  4. Kiitos Veera! <3 Joo, oon monta vuotta kuolannu tuota tölkkiä, kun olen netissä siihen törmännyt ja nyt löysin sen Kantriinasta!

    VastaaPoista
  5. Onnea sinulle uuteen kotiin... olipas hauskaa, että löysin tänne Vaaleanpunaisen hirsitalon kautta. Aivan ihana blogi sinulla, ja niin kauniita kuvia. Yritin klikata itseni jo lukijaksikin asti, mutta bloggerissa taitaa olla jotain vikaa-vikaa-vikaa kun se ei onnistunut:) Sivupalkkiin sinut kuitenkin lisäsin, jotta löydän sitten uudestaankin tänne...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja juu, tämä blogger takkuaa tämän tästä! Olenkin miettinyt muualla bloggailua, mutta ainakin toistaiseksi pysyttelen täällä. Onneksi voi seurata ilman, että on tunnistautunut lukijaksi vaikka onhan se kiva nähdä, ketkä siellä ruudun toisella puolella roikkuu. Kiitos muuten sivupalkkilisäilystä! :)

      Poista
  6. Kiitos ihanista sanoista Frida ja kiva, kun löysit tänne (Vaaleanpunaisen hirsitalon kautta)! :) Täytyy tehdä vastavierailu sinun kaupungin laidalla sijaitsevaan kotiin! ;)

    VastaaPoista
  7. Onnea kovasti uuteen kotiin ja paljon tsemppiä muuttolaatikoiden purkamiseen. Ihana kuva! Oikein aurinkoisia päiviä sinne, innolla odottelen lisää kuvia :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos Johanna! <3 Nyt on melkein kaikki laatikot purettu ja sisustaminen (pikkutilpehöörin levittäminen pitkin asuntoa) voi alkaa.. ;) Kaunista viikkoa!!

    VastaaPoista
  9. Onnea uuteen kotiin, ihanaa kun löysin blogisi Fridan vinkkauksesta. Ihailen kuviasi suunnattomasti, liityin heti lukijaksesi. Aurinkoista keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  10. Minna, oi ihana, kiitos paljon! :) Oikein aurinkoista päivää myös sinulle!!!

    VastaaPoista

 
Gadgetissa oli virhe