APRILLIPÄIVÄN KIHLAKUKAT

Eilen meillä juhlisteltiin kihlapäivää. Ajatukset lensivät kolme vuotta taaksepäin. Tuolloin mies oli valinnut kosimispäiväksi aprillipäivän, ja meikäläinen ei ollut uskoa miestä, kun hän polvillaan kysyi suuren kysymyksen. Naureskellen ja "oikeestiko, oikeestiko?"-hokeman jälkeen se tulevaksi vaimoksi suostuminenkin sitten tapahtui. Osa perheenjäsenistä ja ystävistäkään eivät aluksi uskoneet uutista, kun kerroimme olevamme kihloissa. Mielestäni paras "aprillipila" ikinä, vaikkei aprillia ollutkaan. Tässä sitä ollaan edelleen rengastettuna and I like it! :)

Koko kevään olen himoinnut valkoisia tulppaaneja, ja nyt sain mieheltä niitä kihlapäivän kunniaksi.
Minulla on pitkään ollut kaapissa setti Ikean maitopulloja, ja vihdoin keksin käyttää niitä. Ihan kiva ratkaisu purkaa kimppu, kuitenkaan hajoittamatta ryhmää, ja laittaa kukat metallikoriin omiin pulloihinsa.

Sain myös vihdoin liitutauluprojektin valmiiksi. Vanhassa kodissa videotykin kuvaa reunustivat kultaiset styroksikehykset, joita mies ei halunnut uuteen asuntoon tykkiseinälle. Maalasin niistä kehykset liitutaulutarraan ja nyt se näyttää ihan oikealta liitutaululta. Liitutaulutarraa ja leveää styroksilistaa olisi tarkoitus laittaa myös eteiseen, mutta hieman eri tavalla... ;)




8 viestiä:

  1. Kaunis asetelma! Jään innolla odottamaan mitä eteiseen ilmestyy :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Bianca! Katsotaan milloin saan aikaiseksi tuunata tuota eteistä. Idea on päässä, mutta toteutus onkin eri juttu, kuten aina. ;)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana tuo liitutaulu! Pitäisiköhän tehdä omaankin kotiin jotain samanlaista...

    VastaaPoista
  4. Kiitos Sanka! Juu, tuosta liitutaulusta tuli oikein kiva eikä materiaalit paljoa maksaneet (16€!), kun kuitenkin noin suuren taulun sai niistä aikaiseksi. Vuokrakämpässä ei viitsi kauheasti reikiä seinään porailla, joten tämä oli sillä tavalla kätevä ratkaisu.

    VastaaPoista
  5. Hei valtavan hyvää kihlapäivää myöhässä! Teillä on hyvä päivä meidän hääpäivä myös!
    Ihania juttui taas<3

    VastaaPoista
  6. Kiitos Maria! Empäs tiennytkään, että teillä on hääpäivä meidän kihlapäivänä. Huippu päivä siis meille molemmille! ;) Mahtavaa myöhästynyttä hääpäivää teille!

    VastaaPoista
  7. Myöhästyneet onnittelut kihlapäivän johdosta. Meillä isännällä on synttärit aprillipäivänä :) Ihania kuvia.

    VastaaPoista
  8. Voi kiitos paljon Johanna! Myöhästyneet onnittelut myös sinne! :)

    VastaaPoista

 
Gadgetissa oli virhe