HETKI MORSIUSPUVUSSA

Jes, se mahtui vielä päälle! Eilen vietettiin ensimmäistä kertaa Suomessa Käytä hääpukuasi-päivää, ja tietenkin tällainen hömppä lähti mukaan moiseen hullutukseen. Oli hauskaa ja samalla jännittävää pukea ylleen sama puku kuin mitä käytti pari vuotta sitten alttarilla.

Oli ihanaa fiilistellä ja muistella omia häitä morsiuspuku päällä, mutta vielä hienompaa oli todeta: en ole lihonnut niin paljon kahden avioliittovuoden aikana kuin mitä olin luullut! :D Okei, myönnettäköön, puku on nyöritettävää mallia ja antaa hyvin periksi. ;) Tästä sain kuitenkin ajatuksen, että mekkoa kannattaa käyttää päällä joka vuosi. Mekkohan toimii kuin henkilövaaka!

Kun olin aikani pyörähdellyt mekossani ja kirmaillut ympäri asuntoa, huomasin lattian muistuttavan hiekkarantaa. Mekosta oli karissut kaikki havaijilainen hiekka mm. olohuoneen valkoiselle matolle. 
Puku on siis ollut mukana myös häämatkalla, missä otimme kiitoskorttikuvia rannalla. Lopuksi täytyi tietenkin imuroida, ja vielä hääpuku päällä. ;)

Kuka muu lähti mukaan tähän "hullutukseen"?




2 viestiä:

  1. Aivan ihana tuo viimeinen kuva sormuksista, ja kyllä ensimmäinenkin missä on kauniin puvun kaunis kantaja :) Minä olen kerran kokeillut hääpukuani, mutta jäi jotenkin kummasti tuohon lantion kohdalle eikä noussut sen ylemmäksi ;) Sen koommin en ole pukua esiin kaivanut, heh :) Kesällä mietin jo sen myymistäkin, mutta sitten kuitenkin halusin säästää sen tyttöjä varten, edes johonkin prinsessapäivään tms.
    Hyvännäköinen muuten tuo sinun uusi "logo"! Millä ohjelmalla olet tehnyt?
    Kivat viikonloput!

    VastaaPoista
  2. Heips ja kiitos mukavasta kommentista! :)

    Juuh, meinas itselläkin mekko jumiutua lantion kohdalle, mutta kumminkin jotenkin se sujahti ilman Oivariinia. ;) Itsekin säästän pukua tulevaisuuden tyttärelleni, jos hän vaikka haluaisi kokeilla sitä tai edes pitsin palasen siitä omaan hääpukuunsa.

    Logon olen tehnyt ihan Photoshopilla: liittänyt tekstin ja kuvan yhteen transparentille taustalle! Fontit ovat Thinnyness ja Sudestada (Ends).

    Oikein kirpsakkaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista