HÄÄMATKA HAVAIJILLE

No niin, nyt se on sitten virallista ja uskallan tänne blogin puolellekin hehkuttaa, että lähdemme mieheni kanssa elokuussa "häämatkalle" Havaijille! Olemme jo pitkään keskustelleet häälomakohteista ja säästäneet rahaa matkaa varten, ja sunnuntaiyönä mieheni bongasi uskomattoman "edulliset" lennot Havaijille ja varasimme siltä istumalta lentoliput. En tietenkään nukkunut sinä yönä ollenkaan, sillä matkustin heti mielikuvitusmaailmassani tälle trooppiselle saariryhmälle.

Olen unelmoinut tästä paratiisisaaristosta melkeimpä koko pienen ikäni enkä ole koskaan ajatellut, että matka Havaijille oikeasti toteutuisi, ja siksi olen reissusta enemmän kuin innoissani. Olenkin lainannut kirjastosta Hawaii-kirjahyllyn tyhjäksi, katsellut matkavideoita ja surffaillut eri saarten sivuilla. Poikkesin myös kukkakauppaan, ja koska en löytänyt hibiscusta, niin ostin suuren liljan luomaan trooppista tunnelmaa. ;) 

Seuraavaksi pitäisi osata päättää mille saarille majoittuisimme. Koska lennämme Honoluluun, yksi saarista tulee ainakin olemaan O'ahu, mutta siellä emme varmaankaan tule lomailemaan montaa päivää. Vietämme reissulla kaksi viikkoa, ja vaikka ahneena turistina houkuttaisi nähdä paljon erilaisia paikkoja, niin tarkoituksena ei ole tehdä lomasta tiukasti aikataulutettua reissua. Olemme kuitenkin ajatelleet käyvämme myös jollain toisella (ellei kolmannellakin) saarella.  Olen aina haaveillut vihreästä Kaua'in "Jurassic Park"-saaresta, mutta myös Mau'in Haleakala-tulivuori & Hana Hwy sekä Big Islandin Kilauea-tulivuori kansallispuistoineen kiinnostaisivat.

Voi mitä valinnanvaikeutta! Ei auta muuta kuin alkaa listaamaan plussia ja miinuksia, ja tehdä saarivalinnat sen pohjalta. Jos joku, joka on käynyt/asuu Havaijilla lukee tätä postausta, niin olisin erittäin kiitollinen vinkeistä ja matkakertomuksista! :)





6 viestiä:

  1. Hei ihan mahtavaa, että sait unelmasi toteutumaan:)Niin ja ihan mahtavat värit näissä kuvissa, tykkään:)

    VastaaPoista
  2. On kyllä niin mahtava tunne toteuttaa pitkäaikaisia unelmia.. :)

    VastaaPoista
  3. minakin tukkaan!!!heh, ja hei noi laukut on niin södet..

    VastaaPoista
  4. Sinulla on aivan tajuttoman kaunis tämä blogi! Hääbloggaajana yritin etsiä hääkuvianne täältä, mutta en löytänyt, vielä ainakaan ;)

    VastaaPoista
  5. Kiitos ihanasta kommentistasi, Tanja H! :) 1-vuotis hääpäiväksi olen suunnitellut tekeväni hääaiheisen muistelopostauksen, mutta sitä odotellessa muutama hääkuva löytyy ensimmäisestä postauksestani: http://onecrafternoon.blogspot.com/2012/02/tervetuloa-one-crafternoon-blogiin.html

    VastaaPoista

 
Gadgetissa oli virhe